16 heinäkuun 2013
PRH oli 2.4.2008 hylännyt Kiinteistömaailma Oy:n tekemän hakemuksen tavaramerkin Tarjouskauppa rekisteröimisestä palveluille luokassa 36: Kiinteistöasiat. PRH:n perusteluiden mukaan merkki ei ole erottamiskykyinen. PRH totesi, että merkki ilmaisee hakemuksen tarkoittamien palveluiden lajia, laatua ja käyttötarkoitusta eikä siten erota hakijan palveluiden muiden vastaavista palveluista. Merkki kostuu kahdesta yleiskielen sanasta, joista suomen kielen sääntöjen mukaisesti on muodostettu yhdyssana. Sillä […]
16 heinäkuun 2013
PRH oli 1.9.2008 hylännyt Itella Oyj:n tavaramerkin NETPOSTI rekisteröintiä koskevan hakemuksen luokan 16 tavaroiden sekä luokkien 35, 38 ja 39 palvelujen osalta, koska sen mukaan merkki ei ollut niissä erottamiskykyinen. PRH:n perusteluiden mukaan merkki NETPOSTI muodostuu kahdesta erottamiskyvyttömästä osasta, NET ja POSTI, eikä sen myöskään kokonaisuutena voida katsoa olevan erottamiskykyinen. Merkki ei erota hakijan tavaroita ja […]
16 heinäkuun 2013
Taitelija V.E.:lle myönnettiin valituslupa Helsingin hovioikeuden päätökseen, jolla oli kumottu tämän mallin rekisteröinti. Rekisteröity mallioikeus oli ympyränmuotoiseen pöytäliinaan ja tarjoiluliinaan. Pöytäliina oli jaettu halkaisijalla ja säteellä kolmeen eritummuiseen kenttään. Tarjoiluliina oli jaettu vaalealla segmentillä, joka oli silmämääräisesti arvioiden alle kolmannes koko tummempisävyisen ympyrän pinta-alasta. Rekisteröintiä ei ollut rajattu koskemaan vain hakemuksessa kuvattuja väriyhdistelmiä, vaan se […]
12 heinäkuun 2013
EcoSir valitti Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä, jossa oli todettu, etteivät Molokin syväsäiliömallit loukanneet EcoSirin rekisteröityä yhteisömallia (”kannemalli”), sillä ne eivät olleet kokonaisvaikutelmiltaan samanlaiset. Yhteneväisyydet mallien olivat omaksutuissa perusratkaisuissa. Molokin mallit ja kannemalli olivat kaikki laatikkomaisia, rivimuotoon sijoitettuja syväsäiliöitä, joiden kansiosa oli kaareva ja joiden täyttöluukku oli sijoitettu kansiosan keskelle. Mallien mittasuhteissa ei ollut eroja. Malleissa oli […]
12 heinäkuun 2013
Pasta Zara S.p.A, sittemmin FFAUF S.A., haki kansainvälisen tavaramerkin nro R525926 pasta ZARA (kuvio) rekisteröintiä Suomessa. Kansainvälinen rekisteröinti koskee tavaroita luokassa 30. PRH katsoi, että FFAUF S.A.:n kansainvälinen tavaramerkkirekisteröinti nro R525926 pasta ZARA (kuvio) ei ole voimassa Suomessa. PRH katsoi, että kansainvälinen rekisteröinti on sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin nro 732958 ZARA, joka on rekisteröity samoja ja […]
12 heinäkuun 2013
Viestintävirasto hylkäsi Hioyn tekemän vaatimuksen, että toisen yhtiön verkkotunnus silmälasikauppa.fi tuli peruuttaa tai sulkea. Hioy oli oman selvityksensä mukaan käyttänyt verkkotunnusta silmalasikauppa.fi vuodesta 2004 lähtien. Hioy vaati HAO:lle tekemässään valituksessa, että verkkotunnus silmälasikauppa.fi tulisi peruuttaa tai sulkee. Hioy esitti, että sen käyttämä verkkotunnus silmalasikauppa.fi oli vakiintunut ja siten suojattu. Verkkotunnus silmälasikauppa.fi oli Hioyn mukaan hankittu […]
12 heinäkuun 2013
Foster Wheeler Energy Corporation (Foster Wheeler) oli hakenut patenttia keksinnölleen nimeltä Menetelmä leijukerrosreaktorin kaasumaisten halogeeniyhdistepäästöjen vähentämiseksi. PRH myönsi yhtiölle patentin numerolla 118460. Metso Power Oy (Metso) teki patenttilain 25 §:n nojalla väitteen patentin 118460 kumoamiseksi, koska patenttivaatimusten mukainen keksintö ei yhtiön mukaan ollut uusi eikä se eronnut olennaisesti väitteeseen liitettyjen julkaisujen D1-D7 mukaisesta tunnetusta tekniikasta. […]
12 heinäkuun 2013
Merckin Singulair–nimisissä alkuperäislääkkeissä, joita käytettiin astman ja allergisen nuhan hoitoon, oli vaikuttavana lääkeaineena montelukasti. Merck oli rahoittanut ja toteuttanut montelukastin lääketieteelliseen käyttöön johtaneen tutkimustyön ja sillä oli FI 104897 ja FI 113045 patentit keksintöön. Krkan MONTELUKAST KRKA -nimisille tuotteille, joissa oli myös käytetty montelukastia, oli myönnetty myyntiluvat 23518, 23520 ja 23521. Krka, dd., Novo Mesto […]
11 heinäkuun 2013
Joints L.R. oli myönnetty verkkotunnus www.denbraven.fi. Viestintävirasto kuitenkin hyväksyi Den Braven Sealants B.V.:n vaatimuksen verkkotunnuksen www.denbraven.fi peruuttamisesta. Den Braven Sealants B.V:n tavaramerkki Den Braven ZWALUW on rekisteröity ja sillä on myös kansainvälinen suoja. Joints L.R. Oy vaati HAO:lle tekemässään valituksessa, että viestintäviraston päätös tulisi kumota. Den Braven Sealants B.V.:n väite siitä, että verkkotunnus www.denbraven.fi aiheuttaa […]
11 heinäkuun 2013
VARTA Batterie Aktiengesellschaftin:n hakemus mallille ”Kannettavan puhelimen akkukotelo” oli hylätty PRH:ssa sillä perusteella, ettei se ollut eronnut tarpeeksi aiemmin Ruotsissa rekisteröidystä mallista 94-0750. PRH:n valituslautakunta oli kumonnut tämän hylkäyksen ja palauttanut asian PRH:n mallioikeusyksikköön. Nokia oli tämän jälkeen tehnyt väitteen hakemusta vastaan, ja käytti väitteen perustana samaa mallia 94-0750 ja mallia 94-0749. Nokian väite hylättiin […]
11 heinäkuun 2013
VARTA Batterie Aktiengesellschaftin:n hakemus mallille ”Kannettavan puhelimen akkukotelo” oli hylätty PRH:ssa sillä perusteella, ettei se ollut eronnut tarpeeksi aiemmin Ruotsissa rekisteröidystä mallista 94-0749. PRH:n valituslautakunta oli kumonnut tämän hylkäyksen ja palauttanut asian PRH:n mallioikeusyksikköön. Nokia oli tämän jälkeen tehnyt väitteen hakemusta vastaan, ja käytti väitteen perustana samaa mallia 94-0749 ja mallia 94-0750. Nokian väite oltiin […]
11 heinäkuun 2013
Scanfinn Oy valitti PRH:n valituslautakunnan päätöksestä, jolla oli pysytetty PRH:n päätös hylätä Scanfinn Oyj:n ikkunakilpimallia koskeva hakemus. PRH oli katsonut, että Scanfinnin ikkunakilpi ei eronnut olennaisella tavalla estemalleista. Keskeisin ero mallien välillä oli siinä, että haettu malli oli profiililtaan kaareva, kun taas estemallit olivat suoria. PRH:n ja sen valituslautakunnan mielestä tämä ero ei ollut ollut […]
11 heinäkuun 2013
Scanfinn Oy valitti PRH:n valituslautakunnan päätöksestä, jolla oli pysytetty PRH:n päätös hylätä Scanfinn Oyj:n läpällistä ikkunakilpimallia koskeva hakemus. PRH oli katsonut, että Scanfinnin ikkunakilpi ei eronnut olennaisella tavalla estemalleista. Keskeisin ero mallien välillä oli siinä, että haettu malli oli profiililtaan kaareva, kun taas estemallit olivat suoria. PRH:n ja sen valituslautakunnan mielestä tämä ero ei ollut […]
11 heinäkuun 2013
Scanfinn Oy valitti PRH:n valituslautakunnan päätöksestä, jolla oli pysytetty PRH:n päätös hylätä Scanfinn Oyj:n painikemallia koskeva hakemus. PRH oli katsonut, että Scanfinnin painike ei eronnut olennaisella tavalla estemalli 15769:stä. Keskeisin ero mallien välillä oli mallien kilpiosissa. Haetussa mallissa se oli profiililtaan kaareva, kun estemallissa profiili oli suora. Valituslautakunta oli yhtynyt PRH:n päätökseen, ja lausunut, ettei […]
11 heinäkuun 2013
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli hylännyt patenttihakemuksen numero 20070165. Tämän vuoksi E.V. toimitti PRH:n valituslautakunnalle valitusajan kulumisen jälkeen kirjeen, jossa hän vaati PRH:n päätöksen kumoamista. PRH:n valituslautakunta antoi päätöksen, jolla se jätti kirjelmän vaatimuksineen tutkimatta. Perusteena tälle oli, että valituslautakunta on toimivaltainen käsittelemään ainoastaan valituksia tai kanteluita ja, että valitus- ja kanteluaika oli jo päättynyt. […]