20 elokuun 2007
Tiivistelmä 20.8.2007 / Olli Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut H:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut autonosavalmistaja Lucas Industries plc. oli lisäksi vaatinut yhtiölle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista H oli Heinolan auto- ja traktori Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän oli pitänyt kaupan ja myynyt luvatta Lucas Industriesin tavaramerkeillä C.A.V ja CAV varustettuja suodattimia. Raastuvanoikeuden mukaan suodattimet oli H:n tieten […]
20 elokuun 2007
Tiivistelmä 20.8.2007 / Olli Citroënille on rekisteröity Suomessa tavaramerkki ”Citroën” useilla tavaramerkkirekisteröinneillä sekä sana- että kuviomerkkinä. Auto-Bon Oy on toiminut Suomessa Citroën-merkkisten autojen valtuutettuna maahantuojana. Vastaaja oli toiminut Auto-Bonin valtuuttamana Citroën-jälleenmyyjänä ja merkkikorjaamona. Kantajat olivat vaatineet raastuvanoikeutta vahvistamaan, että vastaaja loukkasi Citroënin tavaramerkkejä sekä syyllistyi harhaanjohtavaan tavaramerkin ja toiminimen käyttämiseen sekä sopimattomaan menettelyyn elinkeinotoiminnassa. Kantajat […]
20 elokuun 2007
Tiivistelmä 20.8.2007 / Olli Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut vaatekauppaa harjoittaneelle K:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajan ollut Levi Strauss & Co oli lisäksi vaatinut yhtiölle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. K oli ostanut luvattomasti Leviksen tavaramerkillä varustettuja vaatteita ja myynyt niitä edelleen kuluttajille. KäO oli tuominnut hänet tavaramerkkioikeuden loukkauksesta ja velvoittanut hänet suorittamaan Levikselle vahingonkorvausta. KäO oli lisäksi […]
14 elokuun 2007
Tiivistelmä 14.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut huoltamoyrittäjinä toimineille vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta. Asianomistajana ollut Esso oli lisäksi vaatinut aiheutnueiden vahinkojen korvaamista. Vastaajat olivat tehneet Esson kanssa yhteistoimintasopimuksen huoltamotoiminnasta (1991), mutta Esso oli purkanut sen jo muutaman kuukauden kuluttua toistuvien maksuhäiriöiden vuoksi. Vastaajat olivat kuitenkin jatkaneet Esson tavaramerkin käyttöä. Raastuvanoikeus oli katsonut vastaajien tahallaan […]
14 elokuun 2007
Tiivistelmä 13.8.2007 / Olli Syyttäjä oli vaatinut hehkulamppuja maahantuoneelle K:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistaja Tungsram Reszvenytarsasag oli yhtynyt syytteeseen ja vaatinut lisäksi korvausta aiheutuneista vahingoista. Unkarilainen yhtiö Tungsram valmistaa ja myy hehkulamppuja Tungsram-nimellä. K:n johtama yritys oli tuonut maahan tuotenimellä Iungsram varustettuja hehkulamppuja. Nämä lamput olivat olleet myyntipakkauksissa, jotka olivat olleet lähes identtisiä Tungsram -hehkulamppujen […]
13 elokuun 2007
Tiivistelmä 13.8.2007 / Olli Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut muotovaahtopulloja Englannista maahantuoneille vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajan ollut kampaamotuotteiden maahantuoja Creset Ky oli lisäksi vaatinut vahingonkorvausta. VRP Haka & Kangasniemi Ky oli ostanut syytteessä mainitut muotovaahtopullot englantilaiselta Statestrong limited -yhtiöltä, joka oli puolestaan toiminut Crestol Limited -yhtiön alihankkijana. Tämän alihankintasopimuksen päätyttyä oli Crestol antanut Statestrongille luvan […]
10 elokuun 2007
Tiivistelmä 10.8.2007 / Olli Kantaja oli vaatinut raastuvanoikeudessa vastaajalle kieltoa jatkaa tavaramerkkien VIHERKIEKKO ja HERKKUTIKKU loukkaamista sekä vahingonkorvausta. Lisäksi yhtiö oli vaatinut vahingonkorvausta näiden tuotteiden suomenkielisten pakkaustekstien tekijänoikeutta loukkaavien tekstien käyttämisestä. Kantajan mukaan sillä oli yksinoikeus tavaramerkkeihin VIHERKIEKKO ja HERKKUTIKKU, joilla se oli myynyt Suomessa jyrisijöiden ruokaa. Myytävä tavara oli pakattu pakkauksiin, joihin yhtiön edustajat […]
10 elokuun 2007
Tiivistelmä 10.8.2007 / Olli Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut P:lle, V:lle ja M:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Paulig oli lisäksi vaatinut vahingonkorvausta. Syytteen mukaan vastaajat olivat tahallaan loukanneet Paulig Oy:n tavaramerkkiä ”Presidentti” pitämällä kaupan ja myymällä tuntemattomista kahvilaaduista sekoitettua, jauhettua ja pussitettua kahvia ”Presidentti” -nimisenä. Myyntipaikan läheisyydessä oli lisäksi ollut esillä ”Presidentti” mainoksia, jotka olivat […]
10 elokuun 2007
Tiivistelmä 10.8.2007 / Olli Kantaja oli käräjäoikeudessa vaatinut Suomessa rekisteröidyn tavaramerkin ”Hard Rock Café” rekisteröinnin julistamista menetetyksi. Vastaajan edeltäjä oli rekisteröinyt (1982) Suomessa tavaramerkin ”Hard Rock Café” luokkaan 42 (ravintolapalvelut). Kantaja oli ottanut käyttöön Lontoossa tavaramerkin ”HARD ROCK CAFÉ” huomattavasti ennen (1971) Suomessa tapahtunutta rekisteröintiä. Kantajan mukaan se kärsi haittaa vastaajan rekisteröinnistä eikä tavaramerkkiä ollut […]
9 elokuun 2007
Tiivistelmä 9.8.2007 / Olli Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut vaatekauppaa harjoittaneelle H:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta. Syytteen mukaan hän oli yrittänyt myydä Thaimaassa valmistettuja paitoja, jotka oli luvattomasti varustettu WWF:n tavaramerkillä (nro 112259). Toiseksi oli H:lle vaadittu rangaistusta kyseisessä tavaramerkissä olleeseen piirroskuvaan kohdistuvan tekijänoikeuden loukkamisesta. KäO:n mukaan H oli tahallaan loukannut WWF:n yksinoikeutta rekisteröityyn tavaramerkkiin. KäO oli […]
9 elokuun 2007
Tiivistelmä 9.8.2007 / Olli Kantaja ja vastaaja valmistavat muun ohella lasinpesuaineita. Kantaja oli käräjäoikeudessa vaatinut vastaajan tavaramerkkiä LASOL koskeneen rekisteröinnin julistamista mitättömäksi. Kantaja oli lisäksi vaatinut KäO:tta määräämään, että vastaaja saa käyttää tavaramerkkiä LASOL vain erityisellä tavalla muodostettuna, lisäämällä siihen paikannimi tai tekemällä merkkiin muu selvennys. Kantajayhtiön mukaan vastaaja oli rekisteröinyt (1992) tavaramerkin LASOL, vaikka […]
8 elokuun 2007
Tiivistelmä 8.8.2007 / Olli Kantaja ja vastaaja ovat painovärejä valmistavia yrityksiä. Kantaja oli käräjäoikeudessa vaatinut vastaajan velvoittamista suorittamaan korvausta tavaramerkin loukkauksesta. Kantajan painovärituotantoteknologiaa oli käytetty Suomessa lisenssillä yli kaksikymmentä vuotta. Vastaaja oli ostanut lisenssinsaajan liiketoiminnan ja myynyt tämän jälkeen noin neljän kuukauden ajan omia painovärivalmisteitaan kaupan yhteydessä saamissaan maalipurkeissa. Näissä purkeissa oli muun muassa merkintä […]
7 elokuun 2007
Tiivistelmä 7.8.2007 / Olli Kemikaalialalla toimiva Johnson & Son Inc. oli käräjäoikeudessa vaatinut sen vahvistamista, että samalla alalla toimivat vastaajat olivat loukanneet sen tavaramerkkihakemuksen (4764/93) kohteena olevaa tavaramerkkiä ”Kodin Putkimies”. Yhtiö oli lisäksi vaatinut kieltoa tavaramerkin loukkauksen jatkamiselle sekä vahingonkorvausta. Vaatimuksiin oli edelleen kuulunut harhaanjohtavien tunnusmerkkien poistaminen tai muuttaminen. Kantaja oli kertonut tavaramerkkiä Kodin Putkimies […]
6 elokuun 2007
Tiivistelmä 6.8.2007 / Olli Kantaja ja vastaaja ovat alkoholijuomia valmistavia yrityksiä. Kantajayhtiön yhdistelmämerkki, jossa on teksti Becher’s Original Carlsbad Liqeur, on rekisteröity (1978) Suomessa luokkaan 33 (väkijuomat). Vastaajayhtiölle on merkitty (1976) tavaramerkki BECHEROVKA samoin luokkaan 33. Kantaja oli käräjäoikeudessa vaatinut (1996) tavaramerkin BECHEROVKA julistamista menetetyksi ja poistamista tavaramerkkirekisteristä käyttämättömyyden vuoksi. Vastaaja ei ollut myynyt Suomessa […]
2 elokuun 2007
Tiivistelmä 1.8.2007 / Olli Tietokirjailija K ja SOT OY Suomen Ohjelmistotyö Ab (SOT) olivat tehneet (1998) kustannussopimuksen SOT Linux 5.2 -käyttöoppaasta. Seuraavana vuonna (1999) K oli myynyt SOT:lle tekijänoikeutensa teokseen SOT Linux 5.2 sekä sen eri kielille käännettyihin versioihin ja muihin siitä johdettuihin versioihin. K:n mukaan SOT oli loukannut hänen tekijänoikeuttaan julkaisemalla ja myymällä hänen […]