13 elokuun 2014
PRH oli 10.12.1973 myöntänyt OAS:lle etuoikeuksin suomalaisen patentin nro 47461 keksintöön nimeltä ”Pipetti”. SM oli vaatinut patentin julistamista mitättömäksi muun muassa sillä perusteella, että patentin mukaisia pipettejä oli valmistettu ja myyty ennen patentin myöntämistä. SM oli antanut oikeuteen 7.6.1971 päivätyn laskun, jonka mukaan OAS oli myynyt eräälle yhtiölle 45 kappaletta mikropipettejä. OAS oli myöntänyt laskun […]
12 elokuun 2014
Novartis AG ja Novartis Finland Oy (jäljempänä yhdessä Novartis) vaativat valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että hovioikeus vahvistaa Orifarm Generics A/S:n ja Orifarm Generics Oy:n (jäljempänä yhdessä Orifarm) ”Rivastigmin Orifarm” 1,5 mg, 3 mg, 4,5 mg ja 6 mg tablettien loukkaavan Novartiksen patenttia ja lisäsuojatodistusta. Novartiksen patentti 89165 koski menetelmää fenyylikarbamaatin valmistamiseksi. Patentti oli […]
12 elokuun 2014
Metso Power Oy (ent. Kvaerner Power Oy, jäljempänä Metso) oli Suomessa voimaan saatetun eurooppapatentin FI/EP 1226388 haltija. Kannepatentilla suojattu keksintö oli leijupetikattilan arina. Kannepatentti oli myönnetty 23.2.2005, sen voimassaolo päättyy 26.5.2020 ja sen etuoikeuspäivä oli 29.10.1999. KO oli vahvistanut, ettei Andritzin leijukattilan pohjan arinarakenne loukannut Metson mainittua patenttia. Kannepatentin tarkoituksena oli saada aikaan uudenlainen leijupetikattilan […]
12 elokuun 2014
Molok Oy:llä (Molok) oli hallussaan patentti, joka oli myönnetty V.S.:lle 25.11.1992 ja siirretty Molokille 24.2.1993. Patentin hakemis- ja etuoikeuspäivä oli ollut 20.7.1988. Patentin kohteena oli menetelmä, jossa jätteiden säilytykseen ja keruuseen käytetään väliajoin tyhjennettäviä jätesäiliöitä. Jätteitä säilytettiin jätesäiliön säilytystilassa, tilaan asennetussa useampaan kertaan käytettävässä apusäiliössä, kuten säkissä, joka keruun yhteydessä otetaan pois säilytystilasta ja tyhjennetään. […]
12 elokuun 2014
Langh Shipille oli myönnetty Suomessa patentti nro 107903, joka koski menetelmää ja järjestelyä kelojen kuljettamiseksi laivalla ja kelapidintä, joka oli tarkoitettu käytettäväksi kelan kuljetustelineenä laivakuljetuksessa. Langh Shipille oli rekisteröity myös hyödyllisyysmalli nro 5127. Langh Shipin mukaan Flinter ja Wijnne olivat vuoden 2002 alusta aloittaneet teräksen kuljettamisen Torniosta Hollantiin, jossa toiminnassa mainitut yritykset käyttivät Langh Shipille […]
5 elokuun 2014
Asiassa oli kysymys siitä, onko Komediateatterilla ollut oikeus käyttää Hurmaava Joukkoitsemurha -elokuvaa varten äänitettyä musiikkitallennetta osana teatteriesityksiä muusikoiden oikeuksien luovutuksen tai sitaattioikeuden perusteella. Ere Kokkonen Oy, elokuvan tuottaja, oli tilannut Musa & Miimi Oy:ltä musiikin elokuvaan ”Hurmaava joukkoitsemurha”. Luovutussopimus muusikoilta Musa & Miimi Oy:lle oli tehty suullisesti. Kantajat vaativat hovioikeudessa kohtuullisen hyvityksen korottamista ja täysimääräistä […]
1 elokuun 2014
Meklaritalo Oy oli 28.8.2009 rekisteröity yritys, joka harjoittaa vakuutusasiamiesten ja -välittäjien toimintaa. Meklaritalo Oy:n omistajayhtiön AIM Meklaritalo Oy:n entinen työntekijä oli perustanut Meklaritalo Pohjola Oy -nimisen yrityksen, joka oli rekisteröity 7.8.2013. Meklaritalo Oy (kantaja) vaati, että markkinaoikeus kieltää Meklaritalo Pohjola Oy:tä (vastaaja) käyttämästä toiminimeä Meklaritalo Pohjola Oy ja Meklaritalo Pohjola Oy:n toiminimen rekisteröinnin. Lisäksi Meklaritalo […]
31 heinäkuun 2014
Recticel, S.A. (hakija) oli eurooppapatentin EP 2 336 223 (jäljempänä myös kannepatentti) haltija. Kannepatentin suomenkielinen nimitys on ”Menetelmä joustavan polyuretaanivaahdon valmistamiseksi ja näin saatu vaahto”. Kayfoam Woolfson (jäljempänä myös vastapuoli) valmisti sijauspatjoja, joita myytiin Suomessa muun muassa Finlaysonin verkkokaupassa. Hakijan mukaan vastapuoli loukkasi sen patenttia. Kannepatentin loukkaus on todettavissa Finlaysonin verkkokaupasta ostetusta ”Familon Villa” -sijauspatjasta […]
31 heinäkuun 2014
Asiassa oli kyse turvaamistoimesta. Osapuolet harjoittivat linja-autotoimintaa. Onnibus.com Oy oli aloittanut toimintansa ja harjoittanut sitä 1.1.2012 alkaen tunnuksella ONNIBUS. Vastapuoli oli aloittanut toimintansa OnniExpress-tunnuksin toukokuussa 2014. OnniBus.com Oy (hakija) vaati, että markkinaoikeus kieltää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla vastaajayhtiöitä käyttämästä OnniBus.com Oy:n tavaramerkki- ja toiminimioikeuksia loukkaavia, sanan OnniExpress sisältäviä tavaramerkkejä, verkkotunnusta onniexpress.fi, aputoiminimeä OnniExpress […]
31 heinäkuun 2014
Asiassa oli kysymys siitä, onko Elisa Oyj:lle rekisteröity tavaramerkki ELISA sekoitettavissa valittajalle rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 79446 ELESA ja yhteisön tavaramerkkiin numero 91488 elesa (kuvio) luokassa 7 ELESA S.p.A:lle (valittaja) oli rekisteröity tavaramerkki numero 79446 ELESA ja yhteisön tavaramerkki numero 91488 elesa (kuvio). Valittaja katsoi, että Elisa Oyj:lle rekisteröity tavaramerkki ELISA oli sekoitettavissa tavaramerkkiin ELESA. Merkit […]
30 heinäkuun 2014
PRH oli hylännyt tavaramerkkirekisteröinnin merkille Rengas365 luokassa 12,17, ja 37 erottamiskyvyttömänä. Markkinaoikeus totesi, että tavaramerkki muodostui sanasta RENGAS ja numerosta 365. Erottamiskykyä arvioitaessa otetaan huomioon samankaltaiset rekisteröinnit muissa maissa, mutta tämä ei saa johtaa siihen, että merkki automaattisesti rekisteröitäisiin Suomessa. Sana rengas (Däck) kuvaili rekisteröintiluokassa yksilöityjä tuotteita ja numerosarja 365 osoitti vuodessa olevien päivien määrän. […]
30 heinäkuun 2014
Tiivistelmä MLM 30.7.2014 PRH oli hylännyt osittain tavaramerkin Hoivamestari rekisteröintihakemuksen erottamiskyvyttömänä. Markkinaoikeus katsoi, että sanaa ”hoivamestari” kokonaisuutena arvioiden ei kysymyksessä olevassa kohdeyleisössä välittömästi ja asiaa enemmän pohtimatta yhdistetty kysymyksessä olevien palvelujen tiettyihin ominaispiirteisiin. Yhteys sanamerkin Hoivamestari ja kyseisten palvelujen välillä oli liian epäselvä ja epämääräinen, jotta sanamerkkiä voitiin pitää kuvailevana näille palveluille. Sanamerkki antoi vain […]
30 heinäkuun 2014
PRH oli hylännyt Pohjolan Pankin hakemuksen päällekkäisistä suuraakkosista muodostuvalle kuviomerkille OMA erottamiskyvyttömänä luokissa 10, 44 ja 45. MAO:n mukaan pelkkää sanaa ”oma” ei kohdeyleisössä välittömästi ja asiaa enemmän pohtimatta yhdistetty kysymyksessä olevien tavaroiden ja palvelujen tiettyihin ominaispiirteisiin. Yhteys pelkän sanan ”oma” ja kysymyksessä olevien tavaroiden ja palvelujen välillä oli liian epäselvä ja epämääräinen, jotta sitä […]
30 heinäkuun 2014
PRH oli hylännyt Pohjola Pankin tavaramerkkihakemuksen Omasairaala erottamiskyvyttömänä luokassa 44 (lääkinnälliset palvelut). Markkinaoikeus katsoi, että jos merkin osat olivat kuvailevia, myös niiden yhdistelmä kokonaisuutena oli pääsääntöisesti kuvaileva. Palvelujen luonne huomioon ottaen kohdeyleisö ymmärtää MAO:n mukaan välittömästi, että sanamerkki Omasairaala osoittaa kysymyksessä olevan sairaalapalvelut, joilla on henkilökohtainen tai yksityinen taikka potilas- ja asiakassuhteen pysyvyyteen viittaava luonne. […]
30 heinäkuun 2014
Tapauksessa oli kyse Hartwallin rekisteröimän tavaramerkin LAPIN KULTA ja Olvin rekisteröimän KULTAHARKKO-tavaramerkin sekoitettavuudesta. Merkeissä KULTAHARKKO ja LAPIN KULTA yhteistä oli osa KULTA. Sanan ”kulta” voitiin MAO:n mukaan katsoa viittaavan esimerkiksi tavaroiden laatuun kuten väriin taikka korkeatasoisuuteen tai saavutettuihin ansioihin. Tällaisessa yhteydessä sana ”kulta” oli varsin heikko merkinosa. Merkissä KULTAHARKKO osa KULTA on yhdyssanan osana. Yhdyssana […]