8 toukokuun 2020
Tapauksessa Universal Press OÜ (jäljempänä Universal Press) oli vaatinut, että MAO velvoittaa Ilomantsin kunnan poistamaan sen yleisen kirjaston lainattavien teosten kappaleiden joukosta haastehakemuksen liitteen mukaiset yhtiön lainauskieltoon asettamat teokset. Universal Press:in mukaan Suomen valtio ja Ilomantsin kunta eivät ole suorittaneet sille korvausta teosten kappaleiden lainaamisesta yleisestä kirjastosta. Universal Press on kieltänyt Ilomantsin kuntaa lainaamasta tiettyjä […]
17 joulukuun 2020
Asia koski huvilamalliston tekijänoikeussuojan arviointia. Lausunnon hakijan mukaan runsaasti tunnustusta saaneessa mallistossa oli voimakas ja erottuva muotokieli, joka luo uuden kokonaisvaikutelman vapaa-ajan rakennuksiin. Mallisto koostui hakijan esittämän mukaan useista eri kokoisista ja pohjaratkaisuiltaan erilaisista huviloista, joissa kaikissa toistuivat tietyt tyyppipiirteet, kuten pitkät lasiset etu- ja takaseinät laajoine näkymineen. Hakija kysyi, nauttiiko huvilamallisto tai malliston rakennusten […]
9 marraskuun 2022
Asiassa oli kyse teleliittymien haltijoiden yhteystietojen luovuttamisesta väitetyn tekijänoikeuden loukkauksen yhteydessä. Warner Bros. Entertainment Inc. (jäljempänä hakija) oli 7.9.2022 markkinaoikeuteen toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt markkinaoikeutta määräämään Telia Finland Oyj:n (jäljempänä vastaaja) luovuttamaan yhteystiedot hakemuksessa eritellyistä teleliittymistä tekijänoikeuslain 60 a §:n nojalla. Hakijan mukaan kyseisistä teleliittymistä oli ilman lupaa saatettu BitTorrent-vertaisverkossa yleisön saataviin tekijänoikeuksien suojan kannalta merkittävissä […]
13 heinäkuun 2023
Asiassa oli kyse tekijänoikeudella suojattujen elokuvien väitetystä jakamisesta tiedostoina vertaisverkossa BitTorrent-tekniikkaa hyödyntäen. M.I.C.M. Mircom International Content Management & Consulting Limited (jäljempänä hakija) pyysi hakemuksessaan markkinaoikeutta määräämään DNA Oyj:n (jäljempänä teleoperaattori) antamaan hakijalle tiettyjä yhteystietoja teleoperaattorille kuuluvista teleliittymistä kunkin liittymän osalta pyydetyltä ajankohdalta. Tekijänoikeuslain 60 a §:n 1 momentin mukaan tekijällä tai hänen edustajallaan on oikeus […]
6 toukokuun 2025
Asiassa oli kyse suunnistuskartan tekijänoikeussuojasta. Hakija kysyi, yltääkö hänen tekemänsä uusi suunnistuskartta teostasoon eli ylittääkö kartta teoskynnyksen. Tekijänoikeusneuvoston (TN) mukaan karttatyö ja karttojen laadinta ovat yleensä ilmaisussaan sidottuja fyysiseen todellisuuteen sekä kartografian eli karttaopin ammatillisiin ja tieteellisiin sääntöihin. Vastaavuus todellisuuden kanssa, kartografian säännöt sekä mahdolliset kuvausohjeet rajoittavat kartan tekijän valinnanvapautta. Valinnanvaraa on kartalle merkittävien kohteiden […]
15 heinäkuun 2014
T.T. (vastaaja) ja Y.T. (valittaja) olivat kirjan ”Junalla Pietarista Kivennavalle” tekijöitä. Y.T. katsoi, että T.T. oli tahallisesti loukannut Y.T:n tekijänoikeutta julkaistessaan kirjan yksin ilman Y.T:n suostumusta. Y.T:n mukaan hänen osuutensa kirjan tekemiseen oli yli 80 prosenttia. Lisäksi hänelle oli tullut kirjan tekemisestä kuluja ja hän oli kärsinyt menetyksiä sekä kirjan myyntituloina että kärsimyksenä. T.T. oli […]
29 heinäkuun 2014
Asiassa oli kyse tietokantasuojasta. A.K. oli ollut Intera Software Oy:n hallituksen jäsen ja M.K. Kempeleen Puupekat Oy:n hallituksen jäsen. Keittiöjätti Oy oli aikanaan tilannut Intera Software Oy:ltä tarjouslaskentaohjelman, johon oli sisältyneet osat t_Tuote, t_Osa ja t_TuoteOsa. Turun käräjäoikeus oli sittemmin tuomiollaan (24.1.2007 nro 769) vahvistanut, että Keittiöjätti Oy:llä oli tekijänoikeuslain 49 §:n mukainen oikeus kyseessä […]
13 helmikuun 2018
Tapauksessa oli kyse esittävän taiteilijan isyysoikeudesta. Hakija P pyysi lausuntoa siitä, rikottiinko T-musiikkipalvelun yhteydessä hänen moraalisia oikeuksiaan tekijänoikeuslain 3 § isyysoikeuden kannalta. P kertoi toimineensa studiomuusikkona useilla julkaistuilla äänitteillä, joista hän oli yksilöinyt kuusi kappaletta kolmella cd:llä. P oli huomannut, että T-musiikkipalvelu ei sisältänyt tietoja kyseisillä äänitteillä esiintyvistä studiomuusikoista. T Oy esitti vastineessaan, että oli […]
11 huhtikuun 2017
Tapauksessa oli kysymys tietokoneen käyttöliittymäpiirustusten tekijänoikeussuojasta. Hakija pyysi TN:lta lausuntoja siitä, ovatko rekisteröityä yhteisömallisuojaa nauttivan tietokoneen käyttöliittymän piirustukset tekijänoikeuslain nojalla suojattuja töitä. TN totesi, että tekijänoikeuslain 1 §:n mukaan teoksen tulee olla tekijänsä itsenäisen luovan työn tulos ja ilmentää tekijänsä luovia valintoja työn valmistusprosessin aikana. Suojan edellytyksenä ei ole muita erityisiä vaatimuksia ja arviointi tehdään […]
23 lokakuun 2014
Tapauksessa oli kysymys tekijänoikeudesta rakennuspiirustukseen. Hakija oli pyytänyt tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa rakennuspiirustusten tekijänoikeudesta liittyen piirustuksiin, joihin hakija oli ostanut oikeudet konsultilta. Talon elementtien valmistajana toiminut talovalmistaja oli luvatta ottanut hakijan rakennuspiirustukset käyttöönsä. Valmistajan talomallistossa oli hakijan talon kanssa samanlainen talomalli. TN totesi, että hakijan rakennuspiirustuksia voitiin pitää alalla tavanomaisina piirustuksina ulkoasunsa ja teknisen toteutuksensa puolesta. TN […]
20 huhtikuun 2017
Tapauksessa oli kyse tietokoneohjelmien teostasosta. Espoon kihlakunnan poliisilaitos tutki tapausta, jossa epäiltiin henkilöiden MM ja PP anastaneen ohjelmiston asianomistaja NN:n yhtiöiltä A Oy ja B Oy. Lisäksi henkilöiden epäiltiin jatkaneen ohjelmiston kehittelyä ja markkinointia C Oy:ssä. Poliisi tiedusteli, ovatko NN:n yhtiöiden ohjelmisto ja toisaalta MM:n ja PP:n kehittämä ohjelmisto teostason ylittäviä teoksia. Arvioitavana oli myös […]
9 huhtikuun 2014
A ry., B ry. ja C ry. olivat pyytäneet yhdessä tekijänoikeuslausuntoa Puhdas Elämä Lapselle -tunnukseen liittyvistä tekijänoikeuskysymyksistä. A ry. esitti, että sillä oli tekijänoikeus tunnukseen yhdessä B ry:n kanssa. B ry. ja C ry. katsoivat, ettei A ry:llä ole tekijänoikeutta kyseiseen tunnukseen. A katsoi myös, että B ry. ja C ry. loukkasivat A:n tekijänoikeutta Elämä […]
6 huhtikuun 2017
Warner vaati MAO:n vahvistavan, että sillä on oikeus käyttää eräissä karaoketuotteissa olevaa musiikkia ja ko. musiikin sisältäviä äänitallenteita sekä karaoketuotteissa olevia sanoituksia ilman Porskin suostumusta ja ilman TekijäL:iin perustuvaa korvausvelvollisuutta sille. Warner perusti vaatimuksensa siihen, ettei tekijänoikeuksista ollut sovittu yhteistyösopimuksessa eikä sopimuksella ollut muutenkaan merkitystä asiassa. Porski vaati vahvistusvaatimuksen tutkimatta jättämistä sopimusoikeudellisena riita-asiana. Erimielisyys koski […]
16 kesäkuun 2017
Copyright Management Services Ltd (hakija) vaati, että markkinaoikeus (MAO) velvoittaa Elisa Oyj:n (Elisa) selvittämään ja säilyttämään hakemuksen kohteena olevien teleliittymien tiedot myöhemmin tapahtuvaa luovuttamista varten ja kieltää Elisaa käsittelemästä tietoja tavalla, joka estäisi edellä mainitun toiminnan. Hakija vaati kieltojen tehosteeksi 30.000 €:n uhkasakkoa. Hakija myös katsoi, ettei vakuuden asettaminen olisi tarpeen. Hakijan vaatimus perustui tekijänoikeuslain […]
5 heinäkuun 2017
Italian ylimmän oikeusasteen hallintotuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntö koski tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun direktiivin 2001/29/EY (tietoyhteiskuntadirektiivi) 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan tulkintaa. Pääasiassa vastakkain olivat kotitietokoneiden ja matkapuhelinten valmistajia ja jälleenmyyjiä (valittajat) sekä italialainen tekijänoikeusjärjestö SIAE ja Italian kulttuuriministeriö MIBAC. MIBAC oli antanut asetuksen, jolla laajennettiin sopivan hyvityksen soveltamisalaa niin, että yksityistä […]