28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajalle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli lisäksi vaatinut aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. Vastaaja oli ostanut omistamalleen avoimelle yhtiölle vaatteita, joihin oli luvattomasti kiinnitetty Leviksen tavaramerkki ja myynyt niitä edelleen. Raastuvanoikeus oli tuominnut vastaajan tavaramerkkioikeuden loukkauksesta sekä velvoittanut hänet suorittamaan Levikselle korvausta aiheutetuista vahingoista. […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli lisäksi vaatinut aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. A ja I olivat tarjonneet liikkeessään myytäväksi vaatteita, joihin oli luvattomasti kiinnitetty Levis-sanamerkki tai rekisteröity kuviomerkki. Raastuvanoikeus oli tuominnut vastaajat tavaramerkkioikeuden loukkauksesta sekä velvoittanut heidät suorittamaan Levikselle korvausta aiheutetuista vahingoista. Vastaajat […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli lisäksi vaatinut aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. A ja B olivat myyneet luvatta Leviksen rekisteröidyillä tavaramerkeillä varustettua vaatteita yleisölle. Raastuvanoikeuden mukaan näyttämättä oli jäänyt C:n osallistuneen syytteessä kuvattuun tekoon. A:n ja B:n raastuvanoikeus oli sen sijaan tuominnut tavaramerkkioikeuden […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Kantaja Levi Strauss & Co oli vaatinut raastuvanoikeutta kieltämään vastaajaa loukkaamasta yhtiön rekisteröityjä tavaramerkkejä. Kantaja oli lisäksi vaatinut aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. Vastaajayhtiö ainoa hallituksen jäsen oli ottanut vastaajayhtiön puolesta vuokravelan maksuna vastaan luvatta Leviksen rekisteröidyillä tavaramerkeillä varustettua vaatteita ja myynyt niitä edelleen. Raastuvanoikeus oli kieltänyt vastaajaa käyttämästä kantajan rekisteröityjä tavaramerkkejä ja […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli vaatinut vahingonkorvausta. Vastaajista K ja T olivat tuoneet maahan ja myynyt edelleen muille vastaajille farmarihousuja, jotka oli luvatta varustettu Leviksen rekisteröidyillä tavaramerkeillä. Raastuvanoikeus oli hyväksynyt syytteen ja tuominnut vastaajat tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Lisäksi heidät oli velvoitettu suorittamaan […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajalle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli vaatinut vahingonkorvausta. Syytteen mukaan vastaaja oli tuonut maahan ja myynyt edelleen farmarihousuja ja -paitoja, jotka oli luvatta varustettu Leviksen rekisteröidyllä tavaramerkillä. Raastuvanoikeus oli hyväksynyt syytteen ja tuominnut vastaajan tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Lisäksi hänet oli velvoitettu suorittamaan Levikselle […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajalle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli vaatinut vahingonkorvausta. Syytteen mukaan vastaaja oli hankkinut ja myytäväksi ja pitänyt kaupan Final-nimellä merkittyjä farmarihousuja, jotka oli luvatta varustettu Leviksen rekisteröityihin tavaramerkkeihin (7 kpl) sekoitettavissa olevilla tavaramerkeillä. Raastuvanoikeuden mukaan ainoastaan yksi Leviksen tavaramerkeistä oli olennaisesti muistuttanut […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta. Asianomistajan ollut Levi Strauss & Co oli lisäksi vaatinut vahingonkorvausta. Vastaajat olivat ostaneet myyntitarkoituksessa vaatteita, jotka oli luvattomasti varustettu Leviksen rekisteröidyillä tavaramerkeillä ja myyneet niitä edelleen. Vastaajien mukaan he eivät tuolloin olleet olleet tietoisia siitä, että kyse oli piraattitavaroista. Käräjäoikeuden mukaan vastaajien oli […]
28 elokuun 2007
Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli Kalasäilykkeitä valmistava kantaja oli vaatinut raastuvanoikeutta kieltämään vastaajia loukkaamasta luokkaan 29 rekisteröityä tavaramerkkiä ”KÄNNI-KALAT”. Lisäksi kantaja oli vaatinut vahingonkorvausta. Kantajan mukaan hän oli valmistanut kalasäilykkeitä ja -jalosteita yli 20 vuoden ajan. Eräs tuote oli silakkapohjainen kalasäilyke, jonka valmistamisessa käytettiin mm. sherryä. Tämän tuotteen kantaja oli tuonut markkinoille (1989) myyntinimekkeellä ”KÄNNI-KALAT” ja […]
27 elokuun 2007
Tiivistelmä 27.8.2007 / Olli V harjoitti pelikauppaa yksityisyrittäjänä. Nintendo on pelejä valmistava yritys ja Bergsala Fun lisenssisopimuksen nojalla Nintendoa Suomessa edustava yritys. V oli käräjäoikeudessa vastaamassa tekijänoikeusrikoksesta ja tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta (31.5.1994-21.3.1995). Hän oli tilannut Singaporesta Nintendon videopelien ja pelilaitteiden piraattikopioita myytäväksi Suomessa. Pelit ja laitteet olivat olleet erilaisia kuin alkuperäiset Nintendot, eikä niissä ollut lukenut […]
27 elokuun 2007
Tiivistelmä 27.8.2007 / Olli Tapauksessa oli kyse Gramexin ja Hufvudstadsbladetin välisestä tekijänoikeuslain (47 §) mukaisia käyttökorvauksia koskeneesta riidasta. Hufvudstadsbladet Ab oli yhdessä muiden paikallisradiotoimintaa koskeneen toimiluvan haltijoiden kanssa perustanut (1985) radiotoimintaa harjoittavaksi tuotantoyhtiöksi Oy Radio Ykkönen-Radio Ettan Ab:n, joka oli sittemmin (1995) mennyt konkurssiin ja jättänyt maksamatta Gramexille tekijänoikeuskorvauksia. Gramex oli vaatinut KäO:ssa Hufvudstadsbladetin velvoittamista […]
24 elokuun 2007
Tiivistelmä 24.8.2007 / Olli Lehdenkustannusalalla toimiva kantaja oli vaatinut raastuvanoikeutta kieltämään samalla alalla toimivia vastaajia loukkaamasta yhtiön tavaramerkkiä ”Vaasa”. Lisäksi yhtiö oli vaatinut sille aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. Kantajan mukaan se oli perustanut Vaasa-lehden 1903 ja julkaissut tätä lehteä yli kahdeksankymmenen vuoden ajan kunnes lehden nimeksi oli muutettu (1984) Pohjalainen. Vaasa-lehden tavaramerkki oli muodostunut sanamerkistä Vaasa, […]
22 elokuun 2007
Tiivistelmä 22.8.2007 / Olli Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajan ollut TDK oli lisäksi vaatinut yhtiölle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. K oli ostanut videokasetteja, jotka oli luvattomasti varustettu TDK:n tavaramerkein. Hän oli myynyt kasetteja edelleen yritykselle, jossa A toimi hallituksen jäsenenä ja myyntipäällikkönä. A oli myynyt näitä videokasetteja yleisölle. Raastuvanoikeus oli tuominnut vastaajat […]
22 elokuun 2007
Tiivistelmä 22.8.2007 / Olli Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut L:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta, koska hän oli Kasperin Ykkösöljy Ky:n vastuunalaisena yhtiömiehenä tahallaan loukannut Mobilin yksinoikeutta rekisteröityyn Mobil-tavaramerkkiin. L oli syytteen mukaan tuonut Norjasta maahan ja myynyt edelleen erän öljyä kanistereissa, joihin oli liimattu Mobil-tavaramerkki. Asianomistajat olivat vaatineet korvauksia aiheutuneista vahingoista sekä vastaajien hallussa ehkä vielä olevien […]
22 elokuun 2007
Tiivistelmä 22.8.2007 / Olli Kantajat ja vastaaja valmistavat muun ohella monivitamiini-hivenainevalmisteita. Kantajat olivat raastuvanoikeudessa vaatineet vastaajaa lopettamaan rekisteröidyn tavaramerkin MULTITABS loukkaamisen. Lisäksi kantajat olivat vaatineet vahingonkorvausta ja tavaramerkkiä loukkaavien tuotteiden hävittämistä. Ferrosan A/S on rekisteröinyt (1971) tavaramerkin MULTITABS tavaraluokkaan 5. Yhtiö on luovuttanut tytäryhtiölleen (1992) oikeuden käyttää tätä tavaramerkkiä elinkeinotoiminnassaan Suomessa. Vastaaja oli laskenut liikkeelle […]