6 kesäkuun 2005
Kysymys oli sukututkimusaineistoon liittyvistä tekijänoikeuksista sekä luettelo- ja tietokantasuojasta. TN katsoi, että sille toimitetut kirjan jaksot, muun muassa ”Alkupuhe” ja ”Ohjeita käyttäjälle” ylittivät kirjalliselta teokselta edellytettävän teoskynnyksen, muiden paitsi yhden jakson ”Sukututkimuksen päälähteet” osalta. TN totesi, että lausuntopyynnön kohteena ollutta kirjaa voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää kirjallisena kokoomateoksena. Koska oikeus kirjan sisältämään henkilötietojen luetteloon ei ollut enää voimassa, luetteloa voitiin vapaasti käyttää.
6 kesäkuun 2005
Kysymys oli kasvatusmalliin liittyvistä tekijäoikeuskysymyksistä. TN totesi, että kasvatusmallin teemat, tavoitteet, keinot tms. eivät sellaisenaan voi saada tekijänoikeussuojaa. Sen sijaan kasvatusmalliin mahdollisesti liittyvä aineisto, jossa kasvatusmallin teemat, tavoitteet ym. ilmenevät kirjallisen tai taiteellisen tuotteen muodossa, voi olla tekijänoikeudella suojattua, jos se yltää teostasoon. TN katsoi, etteivät tapauksessa kyseessä olevat Yhdessä Elämään -esite ja ilmaisu ”Yhdessä Elämään” yltäneet […]
30 toukokuun 2005
Tiivistelmä 30.5.2005 / Henna Käräjäoikeus oli julistanut luontaistuotteen markkinoinnissa käytetyn tavaramerkin Pycnoperilla rekisteröinnin mitättömäksi katsottuaan, että merkin rekisteröinti oli omiaan johtamaan yleisöä harhaan. KäO oli ottanut tunnusmerkin harhaanjohtavuutta harkitessaan huomioon, että Pycnoperilla ja Horphagin käyttämä tavaramerkki Pycnogenola olivat yhteisen iskuosansa Pycno johdosta ja myös kokonaisuutena arvostellen niin samankaltaisia, että luontaistuotealan asiakkaat saattaisivat erehtyä uskomaan Pycnoperilla-tunnusmerkillä […]
26 toukokuun 2005
Tanskalaisen osakeyhtiö A:n ja suomalaisen J:n yhteisesti V:ta vastaan ajamasta kanteesta kihlakunnanoikeus oli lausunut selvitetyksi, että V oli tehnyt sanan ”Thermoskum” eristystarkoituksiin käytettävän vaahtomuovin tavaramerkiksi Suomessa rekisteröineen yhtiön asiamiehenä toimineen J:n kanssa 1.4.1969 voimaan tulleen sopimuksen, jonka mukaan V:lla oli ollut yhtiön piiriedustajana oikeus itsenäisesti suorittaa ”Thermoskum”-vaahtomuovilla lämpö- ja äänieristystöitä Pohjois- ja Keski-Suomessa. V oli […]
26 toukokuun 2005
Yhtiön toiminnassa oli käytetty kopioituja tietokoneohjelmia, vaikka yhtiöllä ei ollut ohjelmiin käyttöoikeutta. Tietokoneohjelmien tekijänoikeuslain vastaisesta käyttämisestä tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin nojalla maksettavana kohtuullisena hyvityksenä pidettiin kunkin kopioidun ohjelman osalta sitä vähittäismyyntihintaa, jolla kyseinen tietokoneohjelma oli mahdollista saada laillisesti käyttöön. (KKO:n ratkaisun tiivistelmä/Finlex)http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1998/19980091
25 toukokuun 2005
Skannattu. Tietokantaan 25.5.2005/phh Helsingin hovioikeusMarraskuun 1 päivänä 1978Diaarinumero ?Tuomion numero ? KKOEsitelty 21.9.1979. Annettu 20. 5. 1980. N:o 2557/79.R 78/1337. K 0 R K E I M M A N O I K E U D E Npäätös liitettäväksi hakemuskirjaan, jossa Vantaalta oleva taiteilija M esittämillään perusteilla anoo oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3§:n 2 kohdan nojalla […]
25 toukokuun 2005
Skannattu. Tietokantaan 25.5.2005/phh ASIATekijänoikeuslain säännösten rikkominen ALIOIKEUSKÄSITTELY Virallinen syyttäjä on lausunut, että HP, joka oli toiminut Peipohjan Kiviveistämö Oy:n edustajana, oli saanut veljeltään KP:ltä tämän piirtämästä hautalyhdystä mallin, jolle KP oli hakenut mallisuojaa elokuussa 1979. HP oli vuodenvaihteessa 1979-1980 laatinut eräälle asiakkaalleen hautalyhdyn luonnoksen käyttäen hyväkseen KP:n luomaa mallia ja asiakas oli 3.1. 1980 allekirjoitetulla […]
25 toukokuun 2005
Skannattu. Tietokantaan 25.5.2005/phh KÄSITTELY KIHLAKUNNANOIKEUDESSA Virallinen syyttäjä on kihlakunnanoikeudessa vaatinut M:n ja K:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että nämä olivat vuonna 1980 Nivalassa Haapajärven kaupungista olevan Puustelliravintolat Oy:n ravintolassa, jossa M toimi johtajana ja K vahtimestarina, useita kertoja ilman asianmukaista lupaa esittäneet televisiovastaanottimen välityksellä ravintolan asiakkaille näytöksiä videokaseteilta tarkastuttamatta niitä asianmukaisesti sekä kaksi eri kertaa esittäneet […]
25 toukokuun 2005
Skannattu. Tietokantaan 25.5.2005/phh ASIA jatkettu tekijänoikeuslain säännösten rikkominen VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA Muutoksenhakemukset Virallinen syyttäjä on vaatinut, että S tuomitaan kihlakunnanoikeuden hänen syykseen lukeman jatketun liikesalaisuuden väärinkäyttämisen asemesta rangaistukseen jatketusta tekijänoikeuslain säännösten rikkomisesta, koska K oli omalla panoksellaan luonut suomenkielisen lihaskartaston ja S oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotulla menettelyllään loukannut K:n tekijänoikeutta yksinomaisesti määrätä lihaskartastoista valmistuttamalla ja saattamalla […]
25 toukokuun 2005
Skannattu. Tietokantaan 25.5.2005/phhTekstissä on virheitä ja se loppuu kesken. Yritin yhdistää oikein viittaukset 3. sivun lisälehteen ja lopussa olevat ”fortsättning från s. 2”. Epäselviä kohtia olen merkinnyt hakasulkeilla ja kysymysmerkeillä. ÄRENDEUpphovsrättsförseelse YRKANDEN I HOVRÄTTEN Länsman har i sin ändringsansökan, upprepande det i häradsrätten anförda, yrkat, att A enär denne handlat uppsåtligen i förvärvssyfte saint då […]
24 toukokuun 2005
Asiassa oli kyse muun muassa tekijänoikeuden suojaksi annetun lain määräysten rikkomisesta. Virallinen syyttäjä vaati muutoshakemuksessaan, että P tuomitaan rangaistukseen syytekirjelmästä ilmenevistä rikoksista. P toimitti vastauskirjelmänsä kihlakunnanoikeuden kansliaan 14.1.1985. Määräaika oli kuitenkin päättynyt 10.1.1985, minkä vuoksi hovioikeus jätti hänen vastineensa tutkimatta. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä. NIVALAN KIHLAKUNNANOIKEUDEN PÄÄTÖS 27.11.1984 § 367 D No R 84/165 […]
24 toukokuun 2005
K ja kommandiittiyhtiö olivat kihlakunnanoikeudessa vaatineet L:n tuomitsemista rangaistukseen tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain säännösten rikkomisesta, koska L oli syksyn 1982 ja syksyn 1983 välisenä aikana ilman K:n lupaa hakenut majoitusrakennukselle rakennuslupaa Tervolan kunnan rakennuslautakunnalta K:n laatimia rakennuspiirustuksia hyväksikäyttäen. L oli laadituttanut eräällä toisella henkilöllä K:n piirustuksia hyväksikäyttämällä uudet rakennuspiirustukset, joiden piirustusten mukaisesti […]
24 toukokuun 2005
R vaati, että syyte hylätään. Oy Arbitrage Ab ja Oy Nordic Video Ab vastasivat yhteisesti muutoshakemukseen. HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT Tekijänoikeuslain 62 §:n 1 momentin mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä nyt puheenaolevanlaisesta tekijänoikeusrikkomuksesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi. Jutussa ei ollut esitetty selvitystä siitä, kenellä oli oikeus käyttää asianomistajan puhevaltaa ”Kuolema ei […]
24 toukokuun 2005
Asiassa oli kyse jatketusta tekijänoikeuslain säännösten rikkomisesta. Virallinen syyttäjä lausui raastuvanoikeudessa, että S oli syksystä 1983 kevääseen 1984 Oulussa kopioinut VIC-20 pienoistietokoneeseen soveltuvia peliohjelmia ja hyötyohjelmia C-60 kaseteille ja useita kertoja myyntikirjeillä ja lehdessä ilmoittamalla tarjonnut niitä myytäviksi. S:n näin valmistamat kasetit olivat sisältäneet englantilaisen Commodore Business Machinesin valmistamia ohjelmia, joiden jäljentämiseen ja levittämiseen Suomessa […]
24 toukokuun 2005
Skannattu. Tietokantaan 24.5.2005/phh ASIATekijänoikeusrikos ym. VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAMuutoksenhakemuksetSuomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT r.y. ja Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. ovat raastuvanoikeudessa esittämänsä toistaen vaatineet, että L velvoitetaan suorittamaan tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaisena korvauksena tekijänoikeudellisesta selvitys- ja valvontatyöstä aiheutuneista kuluista ynnä muusta kummallekin yhdistykselle erikseen 2.000 markkaa ja että L velvoitetaan korvaamaan yhdistysten yhteiset oikeudenkäyntikulut raastuvanoikeudessa […]