Oikeustapaustietokanta

Oikeustapaustietokannassa on tiivistelmiä suomalaisten tuomioistuinten aineettomia oikeuksia koskevista ratkaisuista 2000-luvulta lähtien, osin myös vanhemmista, sekä kaikki IPR University Centerissä olevat skannatut tapaukset vuosilta 1979-1998. Tietokannassa on jonkin verran myös tekijänoikeusneuvoston lausuntojen ja työsuhdekeksintölautakunnan ratkaisujen tiivistelmiä.

Tapauksista viedään tietokantaan keskeiset tunnistetiedot, sovellettava laki tai lainkohta, IPR University Centerin asiasanat (perustuvat mahdollisuuksien mukaan YSAan), mahdolliset tiedot lainvoimaisuudesta sekä ratkaisun tiivistelmä tai joissain tapauksissa koko teksti.

IPR University Centerin kirjastoon ei saada täysin kattavasti kaikkia immateriaalioikeudellisia oikeusratkaisuja, joten tietokanta ei ole aukoton silloinkaan, kun kaikki instituutissa oleva aineisto on viety sinne.

Hae oikeustapauksia

Hakutulokset (2810)

15.4.2011

Tiivistelmä 21.6.2011/THVastaaja A on syyttäjän mukaan syyllistynyt rikoslain 49 luvun 1 §:n mukaiseen tekijänoikeusrikokseen valmistamalla luvatta kopioita musiikki-, elokuva- ja peliteoksista sekä TV-sarjoista ja saattanut valmistamansa kopiot yleisön saataviin Internetin vertaisverkossa. A on jakanut tiedostoja verkossa yli 206 gigatavun verran.Asianomistajat vaativat vastaajan tuomittavaksi tekijänoikeusrikoksesta ja maksamaan tekijänoikeusla…

14.4.2011

Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Cour d’appel de Bruxelles (Belgia) Tiivistelmä/TV SABAM on belgialainen tekijänoikeusjärjestö, joka edustaa musiikkiteosten tekijöitä, säveltäjiä ja tuottajia myöntämällä lupia kyseisten tahojen suojattujen teosten käyttöön. Scarlet on internetyhteyden tarjoaja, joka järjestää asiakkailleen internetyhteyden tarjoamatta muita palveluja, kuten tiedostojen latausta tai jakoa. SABAMin näkemyksen mukaan Scarletin asiakk…

12.4.2011

Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Handelsgericht Wienin (Itävalta)   Tiivistelmä 26.9.2014/TV Pääasian kantaja on valokuvaaja, joka on valokuvannut muun muassa lapsia päiväkodeissa. Työssään hän on ottanut henkilökuvia itävaltalaisesta Natascha K:sta (valokuvat) ennen tämän vuonna 1998 tapahtunutta sieppausta. Kantaja suunnitteli kuvan taustan, päätti kuvattavan asennosta ja kasvojen ilmeestä, otti valokuvat sekä kehitti ne. Hän on merkinnyt v…

5.4.2011

Tiivistelmä 6.6.2011/THKantaja Walki Oy tavaramerkkien Walki (nro FI 66243 ja FI 235948, rekisteröity vuonna 1972 luokissa 1, 16 ja 17 ja vuonna 2005 luokassa 39) ja WalkiMet (FI 229269, rekisteröity vuonna 2003 luokissa 6, 16 ja 17) haltija. Kantaja on ollut vuosina 1983-2002 UPM-Kymmene Oy -konsernin Walki Wisa -niminen tulosyksikkö. Yksiköstä muodostettiin vuonna 2002 Walki Visa Oy, jonka toiminimi rekisteröitiin samana vuonna. UPM-Kymmene Oy…

1.4.2011

Tiivistelmä 14.6.2011/THNokia Oyj (Nokia) oli vaatinut Helsingin käräjäoikeudelta, että Suomessa voimassa olleet Medion AG:n (Medion) kansainväliset rekisteröinnit LIFE (nro 718 093), LIFETEC (714 041) ja LIFE-SAT (739 535) kumotaan niiden tavaroiden ja palveluiden osalta, joille merkkejä ei oltu Suomessa käytetty viimeisen viiden vuoden aikana ilman hyväksyttävää syytä.Kantajan mukaan vastaaja ei ollut käyttänyt tavaramerkkejä Suomessa viimeisen…

29.3.2011

M oli suomentanut kustannusosakeyhtiö Tammelle kirjan. Kustantaja oli tehnyt suomennokseen joitakin muutoksia kääntäjälle maksetun korvauksen jälkeen. Painovaiheessa kääntäjän nimi oli jäänyt puuttumaan valmiin teoksen kansilehdeltä. Tammi oli painattanut kääntäjän tiedot erilliselle lisäsivulle, joka oli lisätty kirjojen väliin. Arviolta noin 200 teosta oli ehditty myydä ilman lisäsivua. Kustantaja oli tehnyt suomennokseen erilaisia muutoksia, j…

23.3.2011

Toiminimi Proventus Oy oli merkitty rekisteriin 4.9.2002. Kantaja oli halunnut rekisteröidä tavaramerkin PROVENTUS, joka oli sekoitettavissa samalla tai samankaltaisella alalla toimivan vastaajan toiminimeen. Kantaja oli väittänyt, että toiminimeä ei ole käytetty viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana toiminimilain edellyttämällä tavalla.KO oli antanut asiassa yksipuolisen tuomion kantajan hyväksi (8.9.2008 Nro 25786). Vastaaja haki takaisinsaa…

17.3.2011

Ennakkoratkaisupyyntöjen esittäjä Hof van beroep te Brussel (Belgia)Tiivistelmä/TVAirfield on belgialainen yhtiö, joka tarjoaa satelliittitelevisiopalveluita kuluttajille. Voidakseen tarjota digitaalisia satelliittipalveluita, Airfield oli tehnyt sopimuksia niiden yleisradio-organisaatioiden kanssa, joiden kanavat sisältyvät sen kanavapakettiin. Airfield välitti yleisradio-organisaatioiden näyttämää ohjelmaa satelliitin välityksellä samanaikaises…

10.3.2011

Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaat)   Tiivistelmä 17.10.2014/TV Saksalainen yritys, Opus GmbH, tarjoaa muun muassa Alankomaihin myyntiin, hollanninkielisten internetsivujen kautta, yksityiseen kopiointiin soveltuvia tietovälineitä. Yritys on myynyt tietovälineitä hinnoin, jotka eivät sisällä korvausta kappaleen valmistamisesta yksityiskäyttöön. Thuiskopie on alankomainen järjestö, jonka tehtävänä on periä y…

9.3.2011

Kysymys tekijänoikeudesta liiketunnukseen.Lausuntopyynnössään hakija pyysi kannanottoa siihen oliko hakijan suunnittelema liiketunnus TekijäL 1 §:ssä tarkoitettu teos. Lausuntoa kysyttiin myös sitä, oliko liitteenä esitettyjen liiketunnusten kohdalla kyse niiden käyttämisestä alkuperäisessä vai muutetussa muodossa. Mikäli kyse olisi muutetusta muodosta, hakija tiedusteli, oliko kyse TekijäL 28 §:n vastaisesta menettelystä.TN katsoi, etteivät liik…

Share: