Oikeustapaustietokanta

Oikeustapaustietokannassa on tiivistelmiä suomalaisten tuomioistuinten aineettomia oikeuksia koskevista ratkaisuista 2000-luvulta lähtien, osin myös vanhemmista, sekä kaikki IPR University Centerissä olevat skannatut tapaukset vuosilta 1979-1998. Tietokannassa on jonkin verran myös tekijänoikeusneuvoston lausuntojen ja työsuhdekeksintölautakunnan ratkaisujen tiivistelmiä.

Tapauksista viedään tietokantaan keskeiset tunnistetiedot, sovellettava laki tai lainkohta, IPR University Centerin asiasanat (perustuvat mahdollisuuksien mukaan YSAan), mahdolliset tiedot lainvoimaisuudesta sekä ratkaisun tiivistelmä tai joissain tapauksissa koko teksti.

IPR University Centerin kirjastoon ei saada täysin kattavasti kaikkia immateriaalioikeudellisia oikeusratkaisuja, joten tietokanta ei ole aukoton silloinkaan, kun kaikki instituutissa oleva aineisto on viety sinne.

Hae oikeustapauksia

Hakutulokset (2810)

28.12.1983

Skannattu. Tietokantaan 9.5.2005/phhASIAVelkomusVAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSARytmi-Musiikki, Paavo Einiö kommandiittiyhtiö on raastuvanoikeudessa esittämänsä kanteen mukaisesti vaatinut Oy Yleisradio Ab:n velvoittamista suorittamaan kommandiittiyhtiölle korvaukseksi uusintalähetyksestä 9.550 markkaa laillisine korkoineen haastepäivästä ja korvaamaan kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa.VASTINEOy. Yleisradio Ab. on vastannut muutoksenhakemu…

9.11.1983

Skannattu. Tietokantaan 9.5.2005/phhASIA Kustannussopimukseen perustuva velkomusVAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAHelsingin kaupunki on vaatinut kanteen hylkäämistä ja Studio Matti A. Pitkänen Ky:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.Kommandiittiyhtiö on vastannut muutoksenhakemukseen.HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUTOn selvitetty, että kaupunki on ennen kysymyksessä olevan kirjan painatusta pyytänyt kommandiittiyhtiön lupaa siihen, että ki…

19.10.1983

Skannattu. Tietokantaan 9.5.2005/phhASIA Toiminimeä koskeva riitaVAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSATeräshiomo Oy on toistanut oheisessa raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevan kanteensa sekä vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista asiassa.Terähiomo Ky, Halttunen & Toivainen, ja sen vastuunalaiset yhtiömiehet T.H. ja E.T. ovat vaatineet, että raastuvanoikeuden Teräshiomo Oy:n maksettavaksi määräämää oikeudenkäyntikulujen korvausta korotettaisiin…

23.3.1983

Tiivistelmä 28.2.2008 / AnnePatentti- ja rekisterihallitus oli hyväksynyt tavaramerkin BECLOMET rekisteröimisen luokkaan 5. PRH hylkäsi kuuluttamisen jälkeen hakemusta vastaan tehdyn väitteen. PRH katsoi, että rekisteröitäväksi haettu merkki tarkoitti samoja tai samankaltaisia tavaroita kuin väitteentekijän rekisteröity merkki BECLOVENT, mutta haetun merkin ei katsottu olevan sekoitettavissa aiemmin rekisteröityyn merkkiin.Väitteentekijä valitti…

25.2.1983

Skannattu. Tietokantaan 25.5.2005/phhASIATekijänoikeuslain säännösten rikkominenALIOIKEUSKÄSITTELYVirallinen syyttäjä on lausunut, että HP, joka oli toiminut Peipohjan Kiviveistämö Oy:n edustajana, oli saanut veljeltään KP:ltä tämän piirtämästä hautalyhdystä mallin, jolle KP oli hakenut mallisuojaa elokuussa 1979. HP oli vuodenvaihteessa 1979-1980 laatinut eräälle asiakkaalleen hautalyhdyn luonnoksen käyttäen hyväkseen KP:n luomaa mallia ja asiak…

22.2.1983

Skannattu. Tietokantaan 9.5.2005/phhASIA Toiminimen rekisteröinnin kumoaminen ym.VAATIMUKSET RAASTUVANOIKEUDESSAHardware Inc. Oy on Hardware Group Finland Oy:lle toukokuun 8 päivänä 1980 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään raastuvanoikeudessa kertonut, että Hardware Inc. Oy oli 28.4.1978 merkitty kaupparekisteriin. Sen toimialana oli ulkomaille perustettävien rakennustarvikkeiden varastointia ja markkinointia harjo…

4.2.1983

Asia koski tavaramerkkioikeuden loukkaamisen väliaikaista kieltämistä. Tapauksessa Orion-yhtymä Oy oli vuodesta 1954 alkaen käyttänyt tavaramerkkiä LINNA valmistamansa kauneuden- ja terveydenhoitosarjan tunnusmerkkinä. Orion-yhtymä Oy oli myös tavaramerkkirekisteriin 6.6.1966 numerolle 47372 merkityn ”LINNA” tavaramerkin, 5.5.1969 numerolle 54560 merkityn ”LINNA 17” tavaramerkin ja 19.3.1973 numerolle 60319 merkityn tekstillä ”LINNA” varustetun k…

3.2.1983

Skannattu. Tietokantaan 9.5.2005/phhHovioikeus on jutun asiakirjoista saanut tietää seuraavaa:S on Studiolasi Oy:lle 2.12.1980 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kanteenaan lausunut, että hän oli marraskuussa 1977 laatinut yhtiölle sen toimeksiannosta kolmen eri kokoisen, joskin samanmuotoisen taidelasimaljan mallipiirustukset. Yhtiön tuli valmistaa maljat Postipankille, joka käyttäisi niitä liikelahjoina. S:n suunnittelut…

6.10.1982

Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Cour de cassation (Belgia)Tiivistelmä/TVEnnakkoratkaisukysymys koski elokuviin liittyvää tekijänoikeutta, erityisesti elokuvan esittämistä koskeviin yksinoikeuksia. Asianosaisina olivat kolme belgialaista kaapelijakelutoimintaa harjoittavaa yhtiötä, Coditel-yhtiöt, sekä elokuvateollisuuden edustajia. Yksi mukana olleista elokuvateollisuuden edustajista (elokuvien levitystoimintaa harjoittava belgialainen yhtiö) vaa…

14.9.1982

Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Cour de cassation (Belgia) Tiivistelmä/TV Ennakkoratkaisukysymys koski elokuviin liittyvää tekijänoikeutta, erityisesti elokuvan esittämistä koskevia yksinoikeuksia. Asianosaisina olivat kolme belgialaista kaapelijakelutoimintaa harjoittavaa yhtiötä, Coditel-yhtiöt, sekä elokuvateollisuuden edustajia. Yksi mukana olleista elokuvateollisuuden edustajista (elokuvien levitystoimintaa harjoittava belgialainen yhtiö) va…

Share: