Oikeustapaustietokanta

Oikeustapaustietokannassa on tiivistelmiä suomalaisten tuomioistuinten aineettomia oikeuksia koskevista ratkaisuista 2000-luvulta lähtien, osin myös vanhemmista, sekä kaikki IPR University Centerissä olevat skannatut tapaukset vuosilta 1979-1998. Tietokannassa on jonkin verran myös tekijänoikeusneuvoston lausuntojen ja työsuhdekeksintölautakunnan ratkaisujen tiivistelmiä.

Tapauksista viedään tietokantaan keskeiset tunnistetiedot, sovellettava laki tai lainkohta, IPR University Centerin asiasanat (perustuvat mahdollisuuksien mukaan YSAan), mahdolliset tiedot lainvoimaisuudesta sekä ratkaisun tiivistelmä tai joissain tapauksissa koko teksti.

IPR University Centerin kirjastoon ei saada täysin kattavasti kaikkia immateriaalioikeudellisia oikeusratkaisuja, joten tietokanta ei ole aukoton silloinkaan, kun kaikki instituutissa oleva aineisto on viety sinne.

Hae oikeustapauksia

Hakutulokset (2810)

12.12.2022

Asiassa oli kyse siitä, oliko verkkotunnus merkitty oikeudenhaltijalle ilmeisessä hyötymis- ja vahingoittamistarkoituksessa. Verkkotunnus oulu2026.fi oli merkitty 21.5.2017 eräälle osakeyhtiölle ja siirretty 24.11.2020 verkkotunnuksen nykyiselle käyttäjälle, A:lle, joka oli toiminut kyseisessä osakeyhtiössä hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana. Oulun kaupunki (jäljempänä valittaja) oli 16.4.2021 vaatinut verkkotunnuksen siirtämistä käyttööns…

12.12.2022

Asiassa oli kyse verkkotunnuksen merkitsemisestä. Emporia Group Oy (jäljempänä vastaaja) oli aiemmin ollut verkkotunnuksen myoulu.fi käyttäjä. Verkkotunnuksen voimassaoloaika oli päättynyt 26.5.2019. Oulun kaupunki oli merkinnyt kyseisen verkkotunnuksen 5.8.2019. Vastaaja oli 6.9.2019 tehnyt Liikenne- ja viestintävirastolle (jäljempänä Traficom) poistovaatimuksen myoulu.fi-verkkotunnuksesta. Oulun kaupunki oli poistovaatimuksen käsittelyn yhteyde…

12.12.2022

Asiassa oli kyse siitä, oliko verkkotunnus merkitty oikeudenhaltijalle ilmeisessä hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Palvelualojen ammattiliitto PAM ry, Servicefacket PAM rf (jäljempänä valittaja) oli vuonna 2003 merkinnyt verkkotunnuksen pamliitto.fi. Verkkotunnus oli ollut valittajalla käytössä, kunnes verkkotunnus oli jätetty uudistamatta ja sen voimassaolo päättyi 5.10.2018. Silja Holding SIA (jäljempänä vastaaja) oli 5.11.2018 merki…

8.12.2022

Asiassa oli kyse tavaramerkki- ja mallioikeusloukkauksen arvioinnista. Markkinaoikeus käsitteli samassa oikeudenkäynnissä myös markkinaoikeudellisen riita-asian. Työturvallisuuskeskus ry (jäljempänä kantaja)  on rekisteröidyt kansalliset tavaramerkit numero 228756 Työturvallisuuskortti (sanamerkki luokassa 45), numero 272971 TYÖTURVALLISUUSKORTTI (sanamerkki luokissa 16, 35, 41 ja 45;) ja numero 270712 Työturvallisuuskortti ARBETSSÄKERHETSKORT OC…

5.12.2022

Asiassa oli kyse siitä, perustuiko rekisteriviranomaisen tekemä päätös osittaisesta toiminimen purkamisesta väärään lain soveltamiseen. Patentti- ja rekisterihallitus (jäljempänä PRH tai rekisteriviranomainen) on purkuhakemuksen kohteena olevalla päätöksellään 8.10.2021 kumonnut WW-Yhtiöt Oy:n (jäljempänä yhtiö) toiminimen rekisteröinnin osittain. PRH on päätöksessään lisäksi määrännyt, että yhtiön tulee ilmoittaa toimialan ja/tai toiminimen muut…

24.11.2022

Asiassa oli kysymys turvaamistoimiasiassa syntyneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuuden arvioinnista. Oy Suomen Apteekkiyhtiöt Ab (jäljemäpänä valittaja) vaati, että markkinaoikeus (MAO) velvoittaa Kesko Oyj:n (jäljempänä vastaaja) korvaamaan valittajalle tarpeettomasti hankitusta turvaamistoimesta aiheutuneen vahingon ja kulut ensisijaisesti määrältään 25.359,10 eurolla tai toissijaisesti määrältään 22.389,10 eurolla viivästyskorkoin…

22.11.2022

Asiassa hakija pyysi tekijänoikeusneuvostolta (jäljempänä TN tai neuvosto) lausuntoa koskien lääketieteellisten alojen valintakokeen tekijänoikeudellisia kysymyksiä. Hakija kysyi ensinnäkin, onko valintakokeilla kokonaisuutena tai valintakokeisiin sisältyvillä yksittäisillä tehtävillä tekijänoikeutta. Toiseksi hakija kysyi, kenellä tekijänoikeuden omistajuus on ja kolmanneksi, kenellä on tekijänoikeuden haltijana oikeus myöntää yksittäisen tehtäv…

22.11.2022

Asiassa oli kyse toiminimen kumoamisesta ja hyväksyttävästä syystä toiminimen käyttämättömyydelle. Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy (jäljempänä valittaja) oli hakenut aputoiminimeä Söderkullan Kakkukartano, mutta A:n (jäljempänä toiminimen haltija) toiminimi Kakkukartano oli asetettu esteeksi aputoiminimen rekisteröinnille. Valittaja oli vaatinut, että Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) kumoaa toiminimen Kakkukartano rekisteröinnin toiminimen käyttä…

9.11.2022

Asiassa oli kyse siitä, oliko verkkotunnus merkitty oikeudenhaltijan käyttöön ilmeisessä hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Helsingin Taksit Oy:n (jäljempänä valittaja) valitus koski Liikenne- ja viestintäviraston (jäljempänä Traficom) päätöstä, jolla oli hylätty valittajan vaatimus verkkotunnusten itahelsingintaksi.fi ja itähelsingintaksi.fi merkitsemisestä oikeudenhaltijan käyttöön. Valittaja vaati markkinaoikeutta kumoamaan kyseisen p…

3.11.2022

Asiassa oli kyse tavaramerkin erottamiskyvystä ja erottamiskyvyn saavuttamisesta käytön kautta. Kesko Oyj (jäljempänä valittaja) vaati markkinaoikeutta (jäljempänä MAO) kumoamaan valituksenalaisen päätöksen ja palauttamaan asian Patentti- ja rekisterihallitukselle (jäljempänä PRH) haetun tavaramerkin ”OMAN KYLÄN KAUPPA” rekisteröimistä varten. Valittajan mukaan PRH katsoi virheellisesti haetun tavaramerkin olevan kuvaileva ja siten erottamiskyvyt…

Share: