22 heinäkuun 2013
PRH hylkäsi Martis Oy:n, sittemmin Tellabs Oy, väitteen ja hyväksyi Telenokia Oy:n, sittemmin Nokia Telecommunications Oy, Menetelmä ja laite synkronisessa digitaalisessa tietoliikennejärjestelmässä suoritettavan elastisen puskuroinnin toteuttamiseksi – nimisen keksinnön patentointia koskevan hakemuksen. Tellbasin mukaan keksintö oli jo tullut julkiseksi ennen patentin hakemispäivää, sillä asiakkaille oli postitettu kirjasta mainoksia ja kirjan ennakkokopio oli ollut saatavilla kustantajan […]
18 heinäkuun 2013
Nahkakunta valitti HO:n päätöksestä (22.12.2005 nro 4212), jolla oli todettu, että Nahkakunnan ICEY-liukuestemalli loukkasi Devisyksen rekisteröityä mallia numero 13154. KKO:n päätettävänä oli, saiko ns. asiaan perehtynyt käyttäjä selvästi erilaisen kokonaiskuvan ICEY-mallista kuin mallista numero 13154. Malleista saatavien kokonaiskuvien ja niiden eroavaisuuksien arvioinnissa on otettava huomioon mallin luojan vapaus mallin kehittelyssä. Tulee muistaa, että melko pienetkin […]
18 heinäkuun 2013
PRH oli hyväksynyt 28.4.2008 Cobra Electronics Corporationin kansainvälisen rekisteröinnin nro 913716 Cobra (kuvio) osittain koskemaan Suomessa tavaroita luokassa 9. PRH oli katsonut, että rekisteröinti ei koske Suomea eräiden luokan 9 tavaroiden osalta. PRH:n perusteluiden mukaan rekisteröinti oli sekoitettavissa eräiden luokan 9 tavaroiden osalta tavaramerkkiin nro 201753 COBRA, yhteisötavaramerkkiin nro 4327896 COBRA BY DEVILBISS sekä tavaramerkkiin […]
18 heinäkuun 2013
PRH oli hylännyt 25.4.2008 Oy Panda Ab:n hakemuksen tavaramerkin SUKLAAMIX rekisteröinnistä luokan 30 tavaroille. PRH:n perusteluiden mukaan haettu merkki ei ole erottamiskykyinen, koska se ilmaisee tavaroiden lajia, laatua ja käyttötarkoitusta. Sanayhdistelmä on ymmärrettävissä tavaroita kuvailevaksi, vaikka siinä esiintyy kahta eri kieltä, koska sana mix on yleisesti käytetty erilaisten sekoitusten markkinoinnissa ja sen merkityssisältö on yleisesti […]
17 heinäkuun 2013
Rediviva oli valmistanut ja laskenut markkinoille haravoita, joiden lapa muistutti Fiskarsin rekisteröimää haravanlapamallia. Fiskars oli lähettänyt tämän Redivivan Finamaniksi nimetyn haravan jälleenmyyjille kirjeen, jossa se oli tiukasti kieltänyt jälleenmyyjiä jatkamasta Finman-haravan myymistä. Rediviva väitti tästä koituneen taloudellista vahinkoa. Ennen kirjeiden lähettämistä Fiskars oli pyytänyt patenttitoimistoa selvittämään, loukkasiko Redivivan lapa Fiskarsin mallia. Patenttiasiamies oli todennut, että […]
17 heinäkuun 2013
Planmeca haki patenttia keksinnölle Ohjausjärjestely ja menetelmä hammashoitokoneen yhteyteen järjestetyn tietokoneen ohjaamiseksi. PRH hylkäsi patenttihakemuksen, koska patenttivaatimuksista 1-9 puuttui patenttilain 2 §:ssä tarkoitettu keksinnöllisyys. Planmeca valitti päätöksestä PRH:n valituslautakuntaan, joka hylkäsi valituksen. Valituslautakunta katsoi, kuten PRH, että keksintö ei ollut uusi. Valituksessaan KHO:lle Planmeca vaati, että valituslautakunnan päätös kumotaan. Toissijaisesti yhtiö vaati, että valituslautakunnan päätöksen […]
17 heinäkuun 2013
PRH oli hyväksynyt 6.11.2007, Johnson & Johnsonin väitteen osittain hyväksyen, Wearnes Biotech & Medicals PTE LTD:n (sittemmin Asiapharm Biotech PTE LTD) kansainvälisen tavaramerkin nro 891150 HYPOCOL, joka koski tavaroita ”Dietetic substances adapted for medical use; medicines for human purposes; pharmaceutical preparations; drugs for medical purposes; nutritional additives for medical purposes” luokassa 5, koskemaan Suomessa […]
17 heinäkuun 2013
Planmeca haki patenttia keksinnölle Tietokonetomografialaitteisto. Patentti myönnettiin numerolla FI 118413. PaloDEx vaati patentin kumoamista, sillä yhtiön mukaan patentin mukainen menetelmä ei ollut uusi eikä se eronnut aiemmin tunnetusta tekniikasta. PRH kumosi patentin patenttilain 25 §:n perusteella, koska PRH katsoi, ettei keksintö ollut uusi. Valituslautakunta hylkäsi Planmecan PRH:n kumoamispäätöksen vuoksi tekemän valituksen. Valituksessaan KHO:lle Planmeca vaati, […]
17 heinäkuun 2013
Heinolan Sahakoneet haki patenttia keksintöön Lajittelulait. Keksintöön myönnettiin patentti FI 118375. PRH kumosi kuitenkin tämän patentin Jartek Mekanon tekemän väitteen johdosta. PRH katsoi, että keksintö ei ole uusi eikä eroa tunnetun tekniikan tasosta. PRH:n valituslautakunta hylkäsi samoilla perusteilla Heinolan Sahakoneet Oy:n valituksen.Valituksessa KHO:lle Heinolan Sahakoneet Oy vaati, että PRH:n ja valituslautakunnan päätökset kumotaan ja että […]
17 heinäkuun 2013
Caustec AB, sittemmin Kvaerner Pulping AB, haki patenttia keksintöön Laite kiinteiden hiukkasten erottamiseksi nesteseoksesta. Keksintöön myönnettiin patentti FI 110069. PRH kumosi Andritz Oy:n patenttia vastaan tekemän väitteen, sillä PRH katsoi, että väitteenalaisessa patentissa esitetty ratkaisu oli uusi esitettyihin julkaisuihin nähden. Valituslautakunta kumosi kuitenkin PRH:n päätöksen ja palautti asian PRH:lle tällöin Metso Fiberin nimiin siirtyneen patentin […]
17 heinäkuun 2013
Vacon haki patenttia keksintöön Loistehon kompensointi taajuusmuuttajalla. Keksintöön myönnettiin patentti FI 113306. PRH kuitenkin kumosi patentin ABB patenttia vastaan tekemän väitteen johdosta patenttilain 25 §:n 1 ja 2 momentin perusteella. PRH:n valituslautakunta hylkäsi Vaconin valituksen ja pysytti PRH:n päätöksen, sillä se katsoi, ettei patenttivaatimuksissa esitelty laitteisto eroa siitä, mikä on jo tullut tunnetuksi. Valituksessaan KHO:lle […]
17 heinäkuun 2013
V.N. haki muutosta hovioikeuden päätökseen kumota tämän nostotarrainmallia koskeva rekisteröinti. HO oli katsonut, että rekisteröinnille oli ollut uutuudeneste, vaikkei se ollut KKO:n mukaan tähdentäyt, mikä jutussa mainituista laitteista oli muodostanut esteen. KKO kritisoi myös HO:n toista perustelua – sitä, että tarrain perustui ennalta tunnettuun tekniseen oivallukseen – ja muistutti, että suojaa saa tavaran ulkomuoto, eikä […]
17 heinäkuun 2013
Ibero valitti Helsingin hovioikeuden päätöksestä, jolla oli pysytetty raastuvanoikeuden tuomio. Molemmat oikeusasteet olivat päättäneet, että Iberon väitteistä huolimatta A.P.P.:n korvakorukoukun mallin rekisteröinti oli ollut oikeutettu. Iberon mukaan koukku ei olennaisesti eronnut muista korvakorujen koukuista, jotka olivat tulleet tunnetuiksi kaupaksi pitämisen kautta jo vuosikymmenten ajan ennen mallin hakemispäivää. Se väitti myös, että korvakorun koukkua ei voinut […]
16 heinäkuun 2013
PRH oli hylännyt 3.1.2008 RTV-Yhtymä Oy:n hakemuksen tavaramerkin LAMELLA rekisteröinnistä muun ohella luokan 19 tavaroiden ja päätöksessä yksilöityjen luokan 27 tavaroiden osalta. PRH:n perusteluiden mukaan merkki oli ilman erottamiskykyä, koska se ilmaisee tavaroiden ja palveluiden lajia, laatua ja käyttötarkoitusta. Italian ja englannin kielen sana lamella tarkoittaa lamellia, ohutta levyä ja ohutta kerrosta. PRH:n mukaan merkki […]
16 heinäkuun 2013
PRH oli rekisteröinyt Jori-Pekka Träskbäckin tekemästä hakemuksesta tavaramerkin nro 231388 Etuovi tavaroille ja palveluille luokassa 16 (painotuotteet ja lehdet) sekä luokassa 41 (ajanviete, kulttuuritoiminnat, vapaa-ajan viettoon liittyvän tiedon tarjoaminen). PRH oli 19.6.2007 hylännyt Etuovi Oy:n rekisteröintiä vastaan tekemän väitteen tavaramerkkiL 14 §:n 1 momentin 6 kohdan ja 6 §:n 1 momentin nojalla. Väitteentekijän rekisteröity toimiala […]