29 syyskuun 2004
Asiassa oli kyse tekijänoikeuden loukkaamiseen perustuvasta korvauksesta. H vaati valituksessaan kanteen hylkäämistä. H:n mukaan kysymyksessä ollut talo ei ollut rakennustaiteellinen teos ja kun se ei riittävästi eronnut yleisesti kaupan olleista vastaavanlaisista rakennuksista ei sen suunnittelija näin ollen nauttinut tekijänoikeuslain antamaa suojaa. Jos taas katsottaisiin, että talon suunnittelijalla oli siihen tekijänoikeus, mainittu oikeus ei ollut tekijänoikeuslaissa […]
28 syyskuun 2004
ASIATekijänoikeutta koskeva riita VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAOy Rastor Ab on toistaen raastuvanoikeuden päätöksessä selostetussa kanteessa esittämänsä vaatinut, että sille hyvityksenä tekijänoikeuden loukkaamisesta ja korvaukseksi muusta menetyksestä ja haitasta tuomittu yhteensä 400.000 markan korvaus korotetaan raastuvanoikeudessa vaadituksi 1.000.000 markaksi sekä että Esko K. Lahti Taitovalmennus Oy tekijänoikeuslain 58 §:n nojalla velvoitetaan muuttamaan kurssiaineistonsa sellaiseksi, ettei siinä ole osaakaan […]
28 syyskuun 2004
Asiassa oli kyse tavaramerkkioikeutta koskevasta riidasta. HOVIOIKEUDEN RATKAISU Cordon Bleu International Ltd. vaati, että kanne hylätään ja Renaud Cointreau & Cie. velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. Renaud Cointreau & Cie. on vastasi valitukseen ja vaati korvausta vastauskuluistaan. Hovioikeus totesi, ettei syytä raastuvanoikeuden päätöksen muuttamiseen ole ja totesi, ettei päätöstä muuteta. Cordon Bleu International Ltd. […]
28 syyskuun 2004
Skannattu. Tietokantaan 28.9.2004/phh ASIATekijänoikeutta koskeva riita VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAH on vaatinut, että A ja V velvoitetaan korvaamaan hänelle kihlakunnanoikeuden päätöksessään maksettavaksi tuomitsemien korvausten lisäksi A:n ja V:n Vientikoulutussaatiölle oikeudettomasti luovuttamien 30 teoskappaleen arvon à 350 markkaa eli yhteensä 10.500 markkaa sekä H:n teoksen laatimisesta aiheutuneet, hukkaan menneet puhelin-, matka-, kopio- ja puhtaaksikirjoituskustannukset, yhteensä 3.000 markkaa, molemmat […]
28 syyskuun 2004
Ratkaisun teksti on skannattu. Tietokantaan 28.9.2004/phh ASIATekijänoikeutta koskeva riita VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAJ on toistaen raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun kanteensa vaatinut, että raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja kanne hyväksytään sekä että Suomalainen Lääkäriseura Duodecim r.y. velvoitetaan suorittamaan J:n oikeudenkäyntikulut myös hovioikeudessa laillisine korkoineen. VASTAUS Suomalainen Lääkäriseura Duodecim r.y. on vastannut valitukseen ja vaatinut korvausta vastauskuluista korkoineen. LISÄKIRJELMÄ Ji on […]
28 syyskuun 2004
Asiassa oli kyse tavaramerkin loukkauksesta. Fil-Trade Oy vaati, että kanne hylätään ja että Helsingin Villakehräämö Oy-Helsingfors Yllespinneri Ab velvoitetaan korvaamaan Fil-Trade Oy:n oikeudenkäyntikulut asiassa. Toissijaisesti Fil-Trade Oy vaati, että sen maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta alennetaan. Helsingin Villakehräämö Oy-Helsingfors Yllespinneri Ab vastasi valitukseen ja vaati korvaukseksi vastauskuluistaan 1 300 markkaa korkoineen. HOVIOIKEUDEN RATKAISU Hovioikeus hyväksyi raastuvanoikeuden päätöksen […]
22 syyskuun 2004
Skannattu. Tietokantaan 22.9.2004/phh ASIATekijänoikeusrikos ym. OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA Valitukset: Virallinen syyttäjä on vaatinut, että E ja L tuomitaan menettäneeksi myös takavarikossa olevat tallenteet Jämsän osalta tallenne n:o 15 ja Korpilahden osalta kaikki syytekirjelmässä esitetyt tallenteet valtiolle. E on vaatinut, että häneen 1 kohdassa kohdistettu syyte hylätään. Edelleen E on vaatinut, että takavarikot kumotaan ja kaikki takavarikoidut […]
22 syyskuun 2004
Asiassa oli kyse tekijänoikeusrikkomuksesta. J ja H vaativat, että heihin kohdistettu syyte hylätään ja heidät vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta tai että heidät joka tapauksessa jätetään rangaistukseen tuomitsematta ja heidän maksettavakseen tuomittua korvausvelvollisuutta alennetaan. Valitukseen ei vastattu. Hovioikeuden mukaan tekijänoikeuslain 57 § 1 momentin mukaisena kohtuullisena hyvityksenä tässä tapauksessa oli pidettävä 4000 markkaa. Muutoksena raastuvanoikeuden päätöksen hovioikeus […]
22 syyskuun 2004
Skannattu. Viety tietokantaan 22.9.2004/phh VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAValitukset:Virallinen syyttäjä on, samoin kuin kihlakunnanoikeudessa, katsonut selvitetyksi, että E ja S olivat yksissä tuumin ansiotarkoituksessa heinäkuussa 1986 Orimattilassa sopineet kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotun reliefin jäljennösten valmistamisesta. E oli toimittanut hallussaan olleen kappaleen reliefiä S:lle, joka oli valmistanut siitä jäljennöksiä kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin. Näillä perusteilla virallinen syyttäjä on toistanut kihlakunnanoikeudessa […]
22 syyskuun 2004
Asiassa oli kyse tekijänoikeusrikkomuksesta. T toisti valituksessaan raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset. H vastasi valitukseen ja vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. T oli kuvannut valmistamaansa piirrosta luonnoksena. Näin ollen T oli itsekin ollut tietoinen siitä, ettei hänen valmistamaansa piirrosta voinut sellaisenaan käyttää. H oli antanut T:n laatiman piirroksen vain puhtaaksi piirrettäväksi eräälle kolmannelle henkilölle. Piirrosta ei raastuvanoikeuden mainitsemin […]
16 syyskuun 2004
VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSAK on valituksessaan vaatinut, että syyte hylättäisiin ja hänet vapautettaisiin kaikesta korvausvelvollisuudesta sen vuoksi, että hänellä ei ollut ollut tahallisuutta siihen tekoon, josta raastuvanoikeus oli tuominnut hänet rangaistukseen. P on vastannut valitukseen. Virallinen syyttäjä on valvonut vastaajan puhevaltaa vastausta kuitenkaan antamatta. HOVIOIKEUDEN RATKAISUK on kertonut, että raastuvanoikeuden paatoksessa mainitut ristikot olisi otettu arkistosta, jossa […]
16 syyskuun 2004
ASIA Tekijänoikeuslain säännösten rikkominen ym. OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSAVaatimus, jota ei tutkita:M on vaatinut, että OK, TK ja Oy Lappwood Ab velvoitetaan suorittamaan kihlakunnanoikeudessa jo vaaditulle vahingonkorvaukselle 16 prosentin vuotuinen korko. Koska vahingonkorvaukselle on vaadittu korkoa vasta hovioikeudessa, hovioikeus ei tutki korkovaatimusta. Vaatimukset valituksen täydentämisoikeudesta, jutun palauttamisesta ja suullisesta käsittelystä:M on, pyydettyään valituksensa yhteydessä oikeutta saada toimittaa […]
16 syyskuun 2004
Teksti skannattu. Tietokantaan 16.9.2004/phh. OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSAValitus:S on vaatinut, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Sen varalta, että näin ei menetellä, S on vaatinut, että hänen maksettavakseen määrättyä kohtuullista hyvitystä sekä korvausta taloudellisesta menetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä ja muusta haitasta alennetaan, että SA:n oikeudenkäyntikuluja koskeva vaatimus hylätään, ja että hänen SA:lle maksettavaksi määrättyä oikeudenkäyntikulujen korvausta joka tapauksessa sovitellaan. […]
15 syyskuun 2004
(Tiivistelmä 15.09.04/miia) A vaati hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden tuomion ja vahvistamaan esittäjän oikeuksien palautuneen ja kuuluvan hänelle itselleen. Lisäksi A vaati HO:ta kieltämään Siboney Oy:tä markkinoimasta ja myymästä kyseisillä oikeuksilla suojattuja tallenteita ja korvaamaan hänelle oikeuksien luvattomasta käytöstä 46 000 euroa. Hurriganes-yhtye ja Love Records Oy tekivät 1972 sopimuksen yhtyeen esitysten taltioimisesta ja äänilevyjen tuottamisesta. Love […]
14 syyskuun 2004
(Tiivistelmä 13.09.04/miia) Hovioikeudessa Teosto toisti käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän kanteensa ja vaati hovioikeutta velvoittamaan Sanoma-WSOY:n (alunperin Sanoma Osakeyhtiö ja Helsinki Media Company Oy) suojattujen sävelteosten osalta 790 473,40 markan suuruisten esitys- ja tallentamiskorvausten maksamiseen. Valtioneuvosto oli 1985 myöntänyt Sanoma Osakeyhtiölle ja eräille muille yhtiöille oikeuden paikallisradiotoiminnan harjoittamiseen yhteisellä koetoimiluvalla. Uusia lupia oli myönnetty Sanoman nimellä 1994 […]